tiistai 22. tammikuuta 2013

The Camp with Gorillaz oli menestys


Gorilloiden leiri on onnistuneesti takana!

Leirin eteen tehtiin yhdessä kovasti töitä ja kaikki haluttiin suunnitella erityisen hyvin. Oli mukava huomata miten innokkaasti kaikki joukkueen jäsenet halusivat kantaa kortensa kekoon ja olla mukana tekemässä tätä huikeaa leiriä. Joukkueestamme löytyy vaikka minkälaisia osaajia. Leirin järjestämisessä tarvitaan paljon muutakin kuin cheer-taitojen opettamista. Osa joukkueesta huolehti mm. tilavarauksista ja leiripaitojen hankkimisesta ja osa leirin sisällön tuottamisesta. Yhdessä oli mukava suunnitella leiriä ja kaikki lähti siitä ajatuksesta, että minkälaiselle leirille itse haluaisi osallistua. Osa joukkueemme jäsenistä on kiertänyt valmentamassa ja leiriläisinä cheer-leirillä mm. Ruotissa, Norjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa ja heidän kokemuksiensa perusteella tälle leirille valittiin parhaat palat.







Leiri aloitettiin staff-showlla jossa oli osia MM-ohjelmasta. Viikonlopun ohjelmassa oli ryhmissä harjoittelun lisäksi mm. workshop ja open airtrack.

Leirillä nähtiin paljon tuttuja, mutta myös aivan uusia kasvoja. Osallistujia oli useista Suomen cheer-seuroista ja ikähaitari oli mineistä sennuihin. Nyt leiriläiset ovat joukkueelle tuttuja joita moikkaillaan tavattaessa. Fiilisi leirillä oli uskomaton kun "ring bell for new skill"- soi taukoamatta kun leiriläiset oppivat uusia taitoja Gorilloiden ohjeistamana. Leirillä oli tsemppimeininki ja taputuksia ja kannustusta kuuli joka puolelta. 






Leirin lopussa leiriläisiltä kerättiin palautetta ja sen mukaan leiristä oli todella tykätty. Vastaavaa ja jopa pidempikestoista leiriä toivottiin ja sitä ollaankin jo kovaa vauhtia suunnittelemassa tämän vuoden kesälle tai ensi vuoden kevääseen. Palautteiden mukaan on mahdollista tehdä leiristä vieläkin onnistuneempi, eli kiitos hyvistä ideoista myös leiriläisille :)

Haluamme kiittää myös leirin yhteistyökumppaneita jotka tekivät leiristä mahdollisen. Eli iso kiitos Cheer Skillz, Funky Team, Linnanmäki, Sportiro ja Myllypuron K-supermaket.





Valmentajana voi olla todella ylpeä joukkueesta joka tekee määrätietoista työtä yhteisen tavoitteen eteen. Bonuksena sunnuntain leirin jälkeen oli tiedossa kahden tunnin harjoitukset ja yllätykseksi väsymys ei näkynytkään joukkueessa vaan kisaohjelman pyrtsejä ja stuntteja harjoiteltiin entistä innokkaampina.


Nähdään taas Gorillaz-leirillä!

Ei kommentteja: