tiistai 13. toukokuuta 2014

Kohti EM-kilpailuja (Bonn, Saksa 28.6.2014)

Olemme juuri palanneet kisamatkalta Floridasta ja normaalisti tästä alkaisi joukkueen kesäloma
me olemme kuitenkin parhaillaan valmistautumassa tämän kesän EM-kisoihin
uudella kokoonpanolla ollaan jo viime viikosta asti suunniteltu EM-ohjelmaa

uusia juttuja on kokeiltu ja olemme palanneet rakkaalle treenisalille
esiintyminen on kivaa kun MM-lava on jo otettu haltuun

ohjelman uusia pyramidejakin on mietitty
kevään rankka treeni ei näy missään vaan uutta intoa löytyy

joukkueessa nähdään myös vanhoja staroja
EM-ohjelmasta on tulossa veikeä
eikä näyttävyyttä puutu kun sekajoukkue pistää parastaan
joukkueen jäsenet saavat itse vaikuttaa siihen mitä ohjelmassa tehdään
ihan kaikki MM-joukkueessa olleet eivät töiden takia pääse mukaan Saksaan mutta lisävoimia on saatu kaverijoukkueesta Turusta
fiilis treeneissä on leppoisa ja naurua kuuluu siltä-täältä
osa kuitenkin miettii että miten kaiken ehtii harjoitella näin lyhyessä ajassa
yhdessä me kuitenkin saamme homman kasaan
Taneli Fils ottaa homman tosissaan ja tietää että voittoa lähdetään tavoittelemaan vaikka hauskaa onkin
kokenut tiimi oppii helposti uudetkin temput
tsemppiä muillekin EM-treeniin !


Kuvat: Kaarlo Kajalainen










keskiviikko 7. toukokuuta 2014

MM 5. ja Euroopan paras sekajoukkue

Sijoitus todella kovatasoisessa MM-kilpailuissa oli meidän osalta viides. Piste-erot sarjan kärjessä oli todella pieniä ja tästä on hyvä jatkaa pitkäjänteistä työtä omien taitojen kehittämiseksi, jotta tuo pieni ero saadaan kavennettua lopullisesti.

Loppu loma vietettiin Floridan auringon alla!

Alla vielä sarjan kärjen pisteet:
1. USA 733,5 pistettä
2. Chinese Taipei 697,5 pistettä
3. Puerto Rico 671 pistettä
4. Thailand 669,5 pistettä
5. Finland 666,5 pistettä










sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lehdistötilaisuus


Joukkueemme saapui perjantaina Töölön Kisahallille jo aikaisin klo 11 lämmittelemään lehdistötilaisuutta varten. Tänään oli se päivä, kun ohjelmamme taidot oli aika esittää ensi kerran medialle. Tietenkään kilpailijoidemme ulottuville videot eivät saa levitä, siitä olemme hyvin tarkkoja. Tällä kertaa lehdistöä ei kuitenkaan ollut saapunut paikalle, vaan yleisömme koostui kaikkien Suomen maajoukkueiden fanijoukoista; sukulaisista, kavereista, entisistä valmentajista ja vanhoista joukkuekavereista. Tänään yleisölle myös paljastettiin upouudet cheer-maajoukkueiden kisapuvut, jotka näyttivät upeilta, puhumattakaan taidoista, joita joukkueet esittivät. 

Yleisö oli tosi hyvin messissä fiiliksessä, kaikki kannustivat ja huusivat mukana. Tämä saattaa johtua siitä, että yleisössä oli niin monia vanhoja konkareita, jotka olivat innoissaan odottaneet ohjelmien näkemistä  ;) Oma saavutuksemme oli vähennyksetön ohjelma. Kuitenkin joissain stunteissa ja pyrtseissää jouduttiin taistelemaan, jotta ne pysyivät ylhäällä. Tästä löytyykin joukkueemme yksi suurin vahvuus. Kovapäiset Gorillat ovat aina valmiita parantamaan hyviäkin suorituksia, jotta saataisiin entistä näyttävämpi tulos. Kaikki ei aina kuitenkaan voi mennä täydellisesti , ja epäonnistuneet stuntit punnerretaan vaikka polven korkeudelta jos tarvitsee, ettei nousjia osuisi maahan. Kaiken kaikkiaan joukkue oli suht tyytyväinen päivän suoritukseen, mutta illalla jatkoimme kuitenkin ohjelman taitojen ja siisteyden hiomisella.

Illan treenit olivat hieman kevyemmät. Alkuun katsoimme viime vuoden kisaohjelman ja vertasimme sitä lehdistötilaisuudessa tehtyyn ohjelmaamme. Sitten keskustelimme hetken esiintymisestä ja tiukkuudesta, joista on keskusteltu jo moneen kertaan, mutta kyllä se taitaa olla niin, ettei siitä ikinä voi liikaa muistutella. Päädyimme keskustelujen jälkeen hiomaan keskimmäistä stunttikohtaa, kunnes joukkue itse oli siihen tyytyväinen. Tämän jälkeen viilasimme pilkkua vielä ohjelman kuvioissa ja paikoissa. Lopuksi jaettiin Vaasan leivät ja sitten joukkue päästettiin viettämään ansaittua lomapäivää. 
Seuraavan kerran treenataan taas sunnuntaina entistä virkeämpinä! :)

Sunnuntaina voi sanoa, että huomenna voi sanoa, että TÄLLÄ VIIKOLLA lähetään!!!!!

-Sini


Suomen maajoukkueet lehdistötilaisuudessa


ps. Kiitos WF:lle spottausavusta lehdistötilaisuudessa.
pps. Otto Smash Raptorseista ja Oskari Tampereen Sisusta kävivät moikkaamassa Gorilloita perjantaina illalla ja oli tosi kiva nähdä teitä.
ppps. kisajärjestys on julkaistu ja meidän sarjassa on 17 maata :)
Meidän MM-ohjelman voi nähdä viimeisen kerran esitettynä Suomessa ma 14.4 klo 20 Skillz gymillä.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Längtan till VM!

Idag, 9.4.2014 har vi ledigt från träningarna och själv har jag tagit det lugnt och försökt få tankarna på något annat än cheer. Nästa vecka, eller om 11 dagar är det äntligen dags att stiga på flygplanet till Orlando. Vi har tränat på vårt program ända sedan december och vi börjar vara så färdiga som vi bara kan vara. Det har varit tungt, frustrerande och verkat ibland som om man inte har något annat liv längre. Men sen igen har det varit de mest givande tiderna i mitt liv och jag kommer knappast att ångra all svett och hårt jobb när man äntligen får stiga fram för att visa alla vad man har jobbat för det senaste halvåret. Gårdagens träningar var lättare än resten av veckans träningar p.g.a att vår tid på mattan är mycket kortare än resten av veckans träningsturer. Vi gjorde inte ett enda helt program med allt, utan delade upp programmet i delar och sedan avslutade vi med att man fick göra det man tyckte man behövde mest övning på. Jag gjorde ändå nästan allt som jag har i mitt program. Vår tur på mattan var endast en timme och resten av tiden berättade tränarna om vår kommande uppvisning för pressen och att vi inte får glömma plånboken eller passet på planet (pssch som om det skulle hända mig). Detta är faktiskt min första resa till USA och jag ser framemot solen och värmen. Utan att förglömma tävlingarna. Det kommer att bli intressant att träffa människor från hela världen som alla jobbat lika hårt och älskar cheer lika mycket som jag.

Vi syns i Orlando!


-Anton

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ensiesiintyminen MM 2014 ohjelmalla

Sekamaajoukkue esitti MM 2014 ohjelmansa avoimelle yleisölle ensimmäistä kertaa eilen perjantaina. Lämmittely tehtiin samalla tavalla kuin kisoissa ja ohjelma päästiin esittämään yleisölle jo tunnin päästä aloituksesta. Lämppä sujui hyvin vaikka aikaa ei ollut paljon. Ennen esitystä tehtiin markkeerauskierros josta haettiin fiilistä esitykseen. 

Yleisö tuli paikalle ajoissa ja osa oli noutamassa Suomi-fanipaitaansa tiskiltä jo seitsemän aikaan. Selvisi että joidenkin s-postit olivat menneet väärään osoitteeseen eikä kaikkien paitoja ollutkaan jaossa. Jos olet tilannut paidan niin olethan saanut siitä vahvistusviestin? Jos et niin ei hätää, huomiseen su 6.4 mennessä ehdit vielä lisätilata paidan. Myös ne jotka ovat kokonaan unohtaneet tilata paidan voivat vielä tilata. Paitoja on tilattu ennätysmäärä joten hakutilanteessa kerro millä nimellä paita on tilattu ja muista kokosi :)

Kun yleisö oli otettu vastaan ja kaikki löytäneet istumapaikan matolta, alkoi sekajoukkue kerääntymään rinkiin esiintymismaton taakse. Nyt oli aika näyttää perheille ja ystäville miten kevään aikana oli aherrettu. Yleisö toivotti joukkueen lavalle ja esitys sai alkaa. Huudon ajoitustreeneistä oli ollut hyötyä ja terävän liikkeen ja reippaan huudon ansiosta kaikki meni nappiin. Huuto on tänä vuonna täysin erilainen kuin mitä joukkue on aikaisempina vuosina tehnyt :)

Musapätkä alkaa paikalta akrolla ja stunteissä nähdään oikeita paristuntteja sekä hienoja akrobaattisia ylösmenoja. Pyramidit ovat isoja ja pitkiä ja ylhäällä on samaan aikaan kaikki joukkueen tytöt! Heitoissa samaa taitoa esittää yhtäaikaa jopa viisi lentäjää. Juoksevassa akrossa on paljon suoria- ja kierrevoltteja. Taitavat ja vahvat sekajoukkueen urheilijat suorittivat eilen kaiken tämän hienosti ekaan esitykseensä. Kisoihin oli eilen tasan kolme viikkoa aikaa, matkaan lähdetään kahden viikon päästä. Jotta seuraavat pari viikkoa eivät kävisi tylsiksi niin ohjelmaan hiotaan vielä ajoituksia sekä ihan muutamaa stunttia ja pyrtsin osaa jotka eivät vielä onnistuneet esitykseen vaikka lämpässä onnistuvatkin.

Gorillat kiittävät mahtavaa yleisöä jotka pääsivät paikalle perjantaina. Toinen kenraali on ma 14.4 skilz gym n. klo 19:30. Samalla esiintyy myös naistenmaajoukkue.

Ensi viikolla on peristeisesti luvassa viimehetken matkajärjestelyitä ja joukkueelle jaetaan mm. pakkauslista. Kaikki saavat maantaina liiton tuulipuvut ja perjantaina urheilijat tekevät töissä ja koulussa lyhyemmän päivän kun lehdistötilaisuutta vietetään jo klo 12.30 kisahallilla. Tervetuloa mukaan katsomaan. Lehdistötilaisuuteen pitäisi ehtiä myös uudet maajoukkuekisapuvut, jes. 
(Ilmoita ti 8.4 mennessä sähköpostiin nita@funkyteam.fi jos haluat noutaa fanipaitasi lehdistötilaisuudesta, muista nimi ja koko. Toinen hakupäivä on ma 14.4 kenraalista ja loput Funky Hubasta toukokuussa)

T-paitojen suuren kysynnän vuoksi paidoista tehdää lisätilaus. Lähetä kuitti, paidan koko ja nimesi osoitteeseen teamfinlandcheer@gmai.com 6.4.2014 mennessä niin ehdit lisätilaukseen.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kesäaikaan siirryttiin päiväleirin merkeissä

Sunnuntaina pidettiin kahdet harjoitukset joista toiset oli pyhitetty pelkästään huudon hiomiseen. Gymillä oli mukavan rauhallista ja joukkue saapui ajoissa paikalle valmiina parantamaan ohjelmaa viime viikkojen suunnitelman mukaan (yleensä harjoittelemme niin että vieressä on 1-2 muuta joukkuetta). 

Edellisenä yönä oltiin siirrytty kesäaikaan ja koko joukkue näytti saaneen voimaa kevään valoisuudesta ja lämmöstä. Gymin kellot siirrettiin oikeaan aikaan (cheer-tyylillä) ja sitten aloitettiin työstämään huutoa. Huuto-osioon saatiin tehtyä paremmat ajoitukset ja rekvisiitan käyttöä tarkennettiin (note to my team: kylttien reunat ovat teräviä). Tehokkaan treenin jälkeen pidettiin tauko ja illalla olisi luvassa toiset harjoitukset. Tauon aikana osa lähti syömään yhdessä kauppakeskukseen ja osa jäi juttelemaan salille syöden eväitä. Juttelun aiheita oli monia mutta moni koski tulevaa MM- tai EM-matkaa !



Illalla tavoitteena oli tehdä useita kokonaisia ohjelmakierroksia ja siihen tavoitteeseen päästiin. Kolme viikkoa ennen kisaa voi vielä viimeisiä kertoja treenata itsensä ihan loppuun ja kolme kokonaista kierrosta näkyi treenin lopussa kaikkensa antaneista urheilijoista. Pienen palautuksen ja palautteiden jälkeen valmentajat ja joukkue olivat tyytyväisiä päivän saldoon ja porukka poistui salista hyvällä fiiliksellä.


Kesäaikaan 2014



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Training for Warriors with GorillaZ





Kävimme joukkueen kanssa tutustumassa TfW Helsingissä hieman erilaiseen treenikonseptiin, Training for Warriorsiin. Kyseessä on crossfit-tyyppinen harjoittelumuoto, jossa pyritään haastamaan oma kroppa. Harjoittelu on toteutettu fiksusti, koska ryhmä jaetaan kahteen osaan ja aina vuorollaan toinen puoli toimii valmentajina, joiden tehtävä on tsempata omaa pariaan suorituksen ajan ja laskea oikea määrä toistoja. Kun suoritus on tehty, niin roolit vaihtuvat.


Valmentajamme Johannes puhui alussa hyvin samankaltaisia asioita, kuin mistä jenkki- ja omat valmentajamme ovat puhuneet. Emme ole tekemässä suoritusta valmentajaamme varten, vaan itseämme varten. Jos pyydetään antamaan kaikkensa, niin miksi suurin osa antaa aluksi vain 80% ? Simppeleitä asioita, mutta ne oli erittäin käytännöllisesti havainnollistettu.








Alkulämmittelyssä teimme erilaisia hyppyjä, harjoittelimme hyppytekniikkaa ja laskemaan kolmeen, viiteen ja kymmeneen. Ei olisi uskonut, että tuo voi olla mahdoton tehtävä cheerleadereille, harjoittelimme nimittäin laskemista useampaan otteeseen :D Moni olisi halunnut tehdä vielä sen puolikkaan toiston sinne vaaditun määrän perään vaikka kaikki hyvin tietää, että cheerleadingissä asioiden on tapahduttava juuri oikealla laskulla eikä sooloilulle ole sijaa.


Johannes oli loihtinut meille seuraavanlaisen ruokasuosituksen tälle päivälle:

Emme kuitenkaan päässeet maistamaan kyseisiä herkkuja vaan pääsimme matkimaan niitä.



Loppukaneettina voisi todeta, että treenissä oli erittäin pirteä meno ja valmentajat olivat innostavia. Musiikkia oli hyvin käytetty treenin tehosteena ja tila ajoi asiansa. Osa joukkueemme jäsenistä olisi toivonut hieman rankempaa treeniä tai saman setin, mutta lisäpainoilla (esim. nilkkapainot), toteutettuna. On kuitenkin muistettava, että lähdemme mm-kisoihin alle kuukauden päästä ja joukkueella on seuraavana päivänä treenit, joten vapaa-ajalla on valittava minkälaista liikuntaa harrastaa, ettei se vaikuta meidän lajiharjoituksiin negatiivisella tavalla. Osalle taas treeni oli tarpeeksi rankka, koska se oli aerobinen.


Mielipiteitä treenistä:
Iha hauska kokemus mut ei se mulle hirveen rankast treenist käyny
Aika hapokkaalta!! Oli siin lopus sellane fiilis et nousee maitohapot suuhun ”
” no en oo tehny aerobist koskaa/vuosiin, jos cheertreenei ei lasketa nii oli iha ok..:D se eka osuus oli kaikist rankin mut ne loput ei nii. teki hyvää kuitenki”
” Ihan hauskaa. Kevyempää kuin odotin. Mut toisaalta toi oli varnaan aika basic tunti”
" oli hauskaa, kivat ja energiset vetäjät oli hyvii! treeniki vähä erilaista ku yleensä nii oli just hyvä


Treenin jälkeen osa porukasta jatkoi matkaansa kohti Salmisaaren liikuntakeskusta ja Megazonea!
Pelasimme kaksi 20 minuutin peliä ja kaikilla vaikutti olevan todella hauskaa. Kun pelit oli pelattu ja tavarat palautettu, niin suuntasimme saunaosastolle. Meille oli varattu kahden tunnin saunavuoro ja se tuli todellakin tarpeeseen, koska kaikki oli treenin sekä pelien jälkeen hiestä märkänä!