Viikonloppu hujahti tekemisen meiningillä. Tänään päästiin jopa tekemään ohjelmaa kaikella (paitsi juoksevalla akrolla, kun siihen ei ole kisahallin puolikkaalla lentiskentällä tilaa). Kisahallin la ja su vuoroilla meillä on aina käytössä vain kuusi cheer-mattokaistaa kahdeksan sijaan ja se tarkoittaa, että akrojen kanssa ohjelmaa päästään tekemään vain kerran viikossa tunnin ajaksi. Se on merkittävä haitta treenille, kun juokseva akro on yksi aerobisesti rankimmista kohdista cheer-ohjelmissa.
Tänään tehtiin kuitenkin kolme kierrosta ohjelmaa joihin kuului kaikki ohjelman stuntit, heitot ja pyrtsit. Lämmitellessä kaikki meni nappiin, mutta kokonaisilla kierroksilla aina n. 1/3 jutuista tippui tai ei lähtenyt ollenkaa ylös. Myöskin ne osiot jotka tänään meni ohjelmaan näyttivät vielä aika eriaikaisilta.
Nyt mennään harjoittelun siinä vaiheessa, että joukkueen pitää keskittyä tekemään yksi juttu kerrallaan ohjelmaan ja vaan jatkaa täysillä, vaikka joku osio ei sillä kierroksella sujuisikaan. Ensi viikko tehdään myös ohjelmakierroksia, mutta joitain vaiketa heittoja ja pyrtsejä pitää vielä harjoitella paljon erikseen ja rauhassa. Lisäksi tarvitaan paljon keskittymistä ja tarkkuutta, jotta saadaan ohjelma tiukaksi ja yhdenaikaiseksi. Tästä on hyvä jatkaa ohjelmanteko vaiheeseen ja nyt ollaan virallisesti päästy vauhtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti