tiistai 8. toukokuuta 2012

Kisaraportti ja kuvia

Joukkue on nyt kotiutunut kisamatkalta. Muistona on paljon kisakokemusta, yhteisiä hetkiä, rusketusta ja shoppailua. Kausi jatkuu palauttavalla lomalla. Harjoitusten pariin päästään hiljalleen tiistaina 15.5 ja siitä alkaa 1kr viikossa kanveesi ja myöhemmin stunttiworkshopit. Joukkue säilyy lähes samana myös syyskaudelle, joten erillisiä karsintoja ei pidetä. Joukkueen harjoitukset ovat kuitenkin avoimia koko kesäkuun ja kiinnostuneet voivat karsia silloin "kokeilutreenien" muodossa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan joukkueen toimintaan niin ota yhteyttä valmentajiin (nita@funkyteam.fi).


Team Finland coed 2012


Teemu ja Satu ohjelman lopussa


Paten akroa

Sini ja Satu cupiessa

Lilli B ja tuuletus stuntissa

Marica cupiessa

Kisaviikon vietimme harjoitellen ja valmistautuen kisoihin ja viikon huipensi mahtava kisapäivä. Torstaina oli piensarjojen kisapäivä ja Mika ja Mija sijoittuivat hienosti 4. sijalle. Perjantaina oli vuorossa joukkuekisat ja ohjelma suoritettiin hyvällä meiningillä ja kaikki onnistui yhtä stunttia lukuunottamatta. Valmentajat ja joukkue olivat tyytyväisiä 5. sijaan ja suoritukseen. Kovatasoisessa sekasarjassa olimme paras Eurooppalainen joukkue. Kisaohjelman voit katsoa täältä!

Säde ja Tuomas ohjelman lopussa

Satu stretsissä

Lillin ja Säteen pytsifiilistelyä

Minetelle pyrtsit ovat helppoja

Sofia lonkalla

Mineten kierrevoltti

Minette tanssii

Sini vetää ilmeellä

Tuomas R., Pate ja Tuomas T. ehtivät ottaa yleisöä ohjelmassa

Mineten ja Mijan loppupyrtsi

Mika menossa stunttipaikalle

Sofia valmistautuu tossicupieen

Säde heitossa

Satu tanssin pyörteissä

Oula kisaohjelmassa

Sini valmiina pyrtsiin



Lillin ja Säteen vaát
Sofia pyrtsissä

Kisojen tulokse löydät täältä!

Kisojen jälkeen joukkue suuntasi ansaitulle lomalle Miamiin. Innokas joukkue kuitenkin harjoitteli lomallakin lajitaitoja mm. uima-altaassa ja vierailulla cheergymille Miamissa. Ensi kaudelle on luvassa huimia uusia taitoja mm. heitoissa ja akrobatiassa.

Säteen tulpakierre

Broward Elite salilla

Kässärit altaalla

Vaakoja harkkahallissa

Pyrtsejä voi treenata myös ulkona kun on tarpeeksi lämmin



Sofia ja Säde uusissa topeissa ja kisakampauksissa

Pyrtsisarja harkkahallissa

Tuomas T ja Lilli L stunttaa rannalla

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ikäraja on tänävuonna karsijoilla ?

Anonyymi kirjoitti...

Viimevuonna taisi olla -96, niin tänävuonna -97 ?? Kertokaa! =)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, ikäraja on tänä vuonna -97.

Anonyymi kirjoitti...

Milloin on seuraavat karsinnat?

Nita kirjoitti...

"Joukkueen harjoitukset ovat kuitenkin avoimia koko kesäkuun ja kiinnostuneet voivat karsia silloin "kokeilutreenien" muodossa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan joukkueen toimintaan niin ota yhteyttä valmentajiin (nita@funkyteam.fi)."

Anonyymi kirjoitti...

Seurusteleeko Haukkis Sinin kanssa ?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kysymys ylläolevalla :D

Anonyymi kirjoitti...

Ketkä teki akrossa kierrevoltit ICU 2012 kisoissa? Ainakin Mika, Pate, Iiro? ja ketkä muut?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Haukkis ja Sini seurustelee. Kierrevoltin tekivät ed. lisäksi Tide, Ykä, Lilli L, Mija

Tree Ple kirjoitti...

baby oil
pan
plate
rice ladle
bucket
glass
basin
powder
lotion
spoon
watch
shoe
slippers
tire
egg
hat
cigarette
hangers
veil
strange people
crazy
dish rack
helmets
doll
shampoo
soap
bread
cake
cheese
chicken
bra
shorts
bag
book
scissors
knife
towel
cable
roof tile
flower
balm
light
car
scissors
ashtray
fan
stove
sheath
broom
duster