keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Martin treenipäiväkirja 3.4.-9.4.2017

Treenipäiväkirjaa Tamperelaisesta näkökulmasta.

Kisat alkavat olla jo aivan nurkan takana. Enää vajaa pari viikkoa lähtöön. Ohjelma näyttää juuri niin hyvältä, kuin sen pitääkin näyttää tässä vaiheessa. Kaikki osiot alkaa jo näyttää ja tuntua varmoilta ja siisteiltä, joten koko joukkue voi kovalla itseluottamuksella lähteä Floridaan näyttämään mitä Team Finland Coed on saanut aikaiseksi.

Maanantai
Oma treeniviikko alkoi hyvinkin tutulla kaavalla. Työpäivän päätyttyä lähdin hakemaan toveri Nikoa omista töistään, jonka jälkeen keräiltiin kyytiin vielä Viola ja Jenna ja siitä lähdettiin matkallle kohti Helsinkiä. Matkalla ruokatauko Hyvinkäällä ja siitä klo19 aikaan hyvin ravittuna tunniksi stunttaamaan ennen joukkuetreenejä. Maanantain treeneissä meillä oli vierailemassa tuomari. Treenien kulku oli suunniteltu niin, että ensin oli omaa lämppäaikaa n.15min, jonka jälkeen tehtiin 3 ohjelmakierrosta. Kierroksiin sai itse valita mitä taitoja tekee, yksi kierroksista sisälsi kaikki pyrtsit. Lämmittelyjen jälkeen oli aika tehdä fullout. Tuomarin lisäksi saimme yleisöksi viereisellä matolla treenanneen HAC Xrayn. Fullout oli melko hyvä, mutta pari pientä tiputusta siihen kuitenkin tuli. Heti fulloutin jälkeen tehtiin uudestaan kohdat joissa tuli tiputuksia. Tämän jälkeen saimme tuomarin palautteet ohjelmasta. Palautteet oli hyvät ja myös tuomarin mielestä tällä ohjelmalla on hyvät mahdollisuudet menestyä. Erityisesti poikien esiintyminen oli kuulemma vakuuttavaa. Treenien lopuksi hiottiin vielä muutamaa kohtaa, jonka jälkeen vakuuttavasti esiintyneet pojat esittivät ohjelman markkeeraten tyttöjen taitoja. Se oli kaunista se.

Keskiviikko
Keskiviikon treeneissä tehtiin kisapäivän tyylinen lämmittely. Ensin yhteiset fyysiset lämmöt ja sitten ohjelman osiot yksitellen läpi niin, että taidot esitettiin muulle joukkueelle. Lämmittelyjen jälkeen saimme katsoa huikean junnu sekamaajoukkueen, Funky Team Blackbackz, ohjelman. Tämän jälkeen oli oman show'n vuoro, johon saimme vuorostaan yleisöksi junnu sekamaajoukkueen. Junnujoukkueen huikealla kannustuksella saimme tehtyä hyvän ohjelman. Fulloutin jälkeen hiottiin vielä muutamaa osiota ohjelmasta ja keskityttiin erityisesti lyhyeen, vain 20sekunnin taukoon huudon ja ohjelman alun välissä. Enää sekään ei tule kenellekään yllätyksenä kisatilanteessa. Treenien lopuksi saimme vielä nauttia Miron, Lassen, Tuukan ja Olavin piristävästä Macarena tanssista ja Skillz gymin Tomikin ohjaamasta palauttavasta jooga sessiosta.


Torstai
Torstaina treenasin Tampereella. Tampereen joukkueemme Renegades on menossa kesällä EM-kisoihin ja torstaisin olemme pyrkineet olemaan mukana näissä treeneissä, jotta saadaan sinne tulevia taitoja harjoiteltua. MM-kisojen jälkeen on sitten helpompi hypätä mukaan EM-ohjelmaan. 

Perjantai
Perjantaina treenasin myös Tampereella. Omat treenit kuluivat Violan kanssa tekemällä MM-ohjelman stuntteja.

Sunnuntai - Showtime! 
Sunnuntaina olimme esiintymässä FTE kisoissa. Päivä oli suunniteltu niin, että FTE kisoissa teimme "kisojen karsintapäivän" vedon ja illalla vielä gymillä "finaalipäivän" vedon. Päivän esityksistä meinasi tulla parin sairastapauksen takia hieman haastavat. Onneksi joukkueen varamiehistö on niin timanttia, että sieltä saatiin loistavat tuuraajat, joiden avulla ohjelma saatiin tehtyä mallikkaasti. Esityksistä jäi itselle kokonaisuudessaan erittäin positiivinen fiilis ja viimeisten treenien pienellä hiomisella siitä saadaan varmasti pienimmätkin epäsiisteydet pois.

Yleisiä fiiliksiä  
Gorilloiden MM-joukkueessa mukana olo on jo tähän mennessä ollut cheer urani varmasti paras ja Tampereelta kulkemisen vuoksi myös rankin kokemus. Tunnelma joukkueessa on omasta mielestäni ollut kauden alusta saakka ihan huikea ja "ulkopuolisena" on ollut todella helppo tulla mukaan tähän erittäin kilpailuhenkiseen ja vahvaan tiimiin. Vaikka kuljetusta matkasta pitää nauttia yhtälailla, kuin määränpäähän pääsystä, onneksi tästä projektista paras osuus on vasta edessä. Ensi viikolla siis matkaamme kisaamaan Floridaan. Siitä reissusta on ainakin itsellä ja varmasti koko joukkueella odotukset todella korkealla. Muistakaa kaikki kannustaa kotisohvilla ja kisastudiossa meidät huippusuoritukseen! 

F-I-N-L-A-N-D Team Finland coedcoedcoedcoed!

-Martti

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Lassen treenipäiväkirja 27.3.−2.4.2017


Rakas päiväkirja,

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa, koska et ole aiemmin vastannut kertomuksiini.

Mennyt viikko oli raskas mutta palkitseva! Reissuun lähtö lähestyy kovaa vauhtia ja kisat ovat enää reilun kolmen viikon päässä. Tämä näkyy myös tekemisessä kannustuksen, kolhujen, hienojen onnistumisien ja pienten loukkaantumisien muodossa. Treenaamisen ei ole tarkoituskaan olla helppoa, koska muuten kaikki tekisivät samaa. Raskas työ pitää tehdä nyt eikä sitten myöhemmin, jotta kisoissa voi nauttia sen tuottamasta hedelmästä.

Maanantai

Viikko alkoi treenejä edeltävällä ravintoluennolla. Oli kyllä omasta mielestäni hyvää settiä! En ole ennen saanut vastaavaa tietoiskua ja aiempi tietämykseni aiheesta on koostunut lähinnä lapsena opitusta lautasmallista ja sieltä täältä kuulemistani pienistä tiedonjyvistä. Luennolla käytiin läpi varsin perusasioita, mutta ainakaan itselleni kaikki ei ollut itsestään selvää tai vanhan toistamista. Oppien myötä sain paremman kokonaiskuvan ravitsemuksesta ja näitä oli hyvä siirtää käytäntöön heti viikon aikana. Viikolle ei lopulta osunutkaan yhtään varsinaista lepopäivää (shame on me!), mutta tästä huolimatta virtaa tuntui riittävän hyvin!

Itse treenit alkoivat yhteisien viikkotavoitteiden määrittämisellä, jonka lisäksi jokainen keksi itselleen oman henkilökohtaisen viikkotavoitteen. Harjoitusten aikana hankaliin kohtiin saatiin hyviä toistoja ja etenkin heitot alkoivat mennä varsin mallikkaasti.


 

Tiistai


Tiistaina joukkueella ei ollut yhteisiä treenejä. Lepopäivät ovat tärkeä osa jaksamista, jotta lihaksisto ja hermosto pääsee palautumaan, eikä kenellekään tule ylikuntoa. Omalta osaltani ilta kului ”palauttavan akron” ja pienten venyttelyjen muodossa.

Keskiviikko

Keskiviikkona harjoittelimme yhdessä juniorisekamaajoukkue Blackbackzin kanssa. Harjoituksen runko oli, että molemmat joukkueet lämmittelivät ohjelman taidot läpi, jonka jälkeen lopputreenistä esiinnyimme toisillemme. Treenin aluksi joukkueiden kesken muodostettiin tsemppipareja, jotka kannustivat toisiaan esityksissä. Aluksi tutustuimme tsemppiparini kanssa pikaisesti toisiimme, minkä jälkeen kumpikin kävi läpi, missä kohdissa ohjelmaa kaipaa erityisesti lisätsemppiä. Molemmat joukkueet esittivät ohjelmansa muutamaan otteeseen ja yleisön ja erityisesti tsemppiparien tuoma kannustus auttoi kaikkia yltämään hienoihin suorituksiin.

Torstai

Torstaisin joukkueella on ohjelmassa stunttitreeni, jonka painopiste on henkilökohtaisten paristunt-taitojen kehittämisessä. Alkuun käymme läpi perustaitoja niin, että pareja sekoitetaan jokaisen toiston jälkeen ja kaikki pääsevät harjoittelemaan toistensa kanssa. Tämän jälkeen siirrymme vaikeampien taitojen harjoitteluun ja näin kisojen lähellä kisaparit käyttävät tätä aikaa omien kisastunttiensa hiomiseen. Yleensä torstain treenien jälkeen vuorossa on kunto-osuus porrastreenin ja loikkien muodossa, mutta tällä viikolla osuus korvattiin yhteisellä palauttelulla.


Perjantai

Perjantai oli jälleen lepopäivä yhteisten treenien osalta. Onnistuin torstain treeneissä loukkaamaan olkapääni, joten halusin käydä kokeilemassa sen kuntoa seuraavan päivän esiintymistä silmällä pitäen. Ilta kuluikin akrobatiaa treenatessa sekä stunttien perustaitoja kokeillessa. Olkapää tuntui jo paljon paremmalta, minkä myötä sain haihdutettua liikkumista rajoittavan loukkaantumisen mahdollisuuden mielestäni.

Lauantai

Lauantaina esiinnyimme Funky Teamin Spring Showcasessa, joka oli toinen virallinen esiintymisemme. Skillz Gymillä esiintymiset tuntuvat itselleni usein lähes normaaleilta treeneiltä, joten vieraassa paikassa innokkaalle katsomolle esiintyessä sain ensimmäistä kertaa kunnolla kisafiilistä päälle, vaikkakin virallisen suorituksen jännitys jäi ainakin vielä tässä vaiheessa uupumaan. Jutut lämpättiin läpi niin kuin ne Floridassa tullaan tekemään ja hommassa pyrittiin muutenkin hakemaan mahdollisimman autenttista ensimmäisen kisapäivän henkeä. Esiintyminen meni hyvin ja maanantain ravintoluennon oppien mukaisesti nappasimme heti esityksen jälkeen pientä purtavaa naamaan, jotta palautuminen pääsi alkamaan. Spring Showcasen päätyttyä kävimme joukkueen kanssa vielä syömässä ja viettämässä laatuaikaa yhdessä. 


Sunnuntai

Day 2, showtime! Edellisen päivän Day 1 -simulaation jälkeen haimme viikon viimeisissä treeneissä finaalipäivän tunnelmaa. Homma lähti liikkeelle yhteisellä mielikuvaharjoituksella, jonka jälkeen lämmittelimme taidot läpi taas kuten ne tullaan kisoissa käymään. Yhteinen hengennostatus, kuulutus lavalle ja taas mentiin! Esityksestä jäi hyvä fiilis, että koko ajan mennään eteenpäin, vaikka henkilökohtaisesti jäikin vielä paljon petrattavaa viimeisien viikkojen vetoihin. 

 

Yleiset odotukset kisoista

En ole omasta mielestäni kovin jännittäjätyyppiä. Yleensä sitä vaan toteaa ennen suoritusta, että kaikki treenit on jo treenattu eikä menneeseen voi enää vaikuttaa. Ei auta kuin antaa parhaansa ja katsoa mihin se riittää. Sen jälkeen kun pienenä ala-astelaisena istuin ensimmäisissä avoimissa shakkikisoissani pelaamaan keski-ikäistä ammattimaisen oloista herraa vastaan, ei mikään tilanne ole onnistunut enää nostamaan jännitystä samalle tasolle. Tuleva MM-kilpailu tulee kuitenkin oletettavasti olemaan aivan eri tasolla kuin mitä tähän mennessä olen kokenut, joten innolla odotan millaisia reaktioita sitä löytää itsestään! Viime leirillä katsoimme videoita menneiden vuosien kisareissuilta ja verhon takana oman vuoron odottamisesta kuvatut pätkät välittivät hyvin tunnelmaa myös kameran toiselle puolelle. Pelkkä tilanteen seuraaminen sai vatsan täyttymään perhosista ja sykkeen nousemaan. Onneksi kisoissa ympärillä on kokeneita huipputyyppejä ja tässä vaiheessa on syntynyt jo kova luotto kavereihin, joten se on selvää, että tämä porukka ei jätä ketään kylmäksi kun esiintyminen koittaa!
 

Know pain know gain.
Strength no weakness.
All the way up!

-Lasse

P.S.
Yleisön pyynnöstä loppuun kisa-aiheista haiku-runoutta:

Kisaohjelma.
Esirippu lasketaan.
Lava sokaisee.

Haukkoo henkeään
yleisö seuratessaan
suurta viihdettä.

Yleisö mylvii!
Ah, mikä sensaatio,
voitolla yöhön!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

MM-kausi 2017 täydessä vauhdissa

MM-kausi 2017 on täydessä vauhdissa ja parhaillaan harjoittelemme jenkkivalmentajien Lisan ja Kennyn kanssa. Kilpailuohjelma on kasassa ja sitä tehdään jo kokonaisuudessaan. Haasteita keväälle riittää, jotta saadaan paljon ehjiä kokonaisuuksia ohjelmasta. Tavoitteena on pian saada myös esimerkiksi heittoihin oikeat taidot tehtyä ja ajoitukset kuntoon pyramideissa.

Tänä vuonna ICU-kilpailut käydään hieman uudistetulla konseptilla kun junioreiden joukkueet on mukana. Kilpailuissa on myös karsintapäivä ja finaalipäivä eli osa joukkueista suorittaa ohjelman kaksi kertaa. Kilpailut käydään tuttuun tapaan Floridan Orlandossa Disney Landissä.

Meidän joukkue matkaa Jenkkeihin isolla, yli 40 hengen, porukalla. Lähtöön on nyt alle yhdeksän viikkoa ja hommat sujuu aikataulun mukaisesti.

Kevään aikana kuulumisia päivitetään enemmän instagramin puolelle, mutta pidempiä tekstejä tulee tänne.

ps. fanipaitoja voi tilata vielä helmikuun loppuun asti! 



torstai 15. joulukuuta 2016

Gorillaz, Suomen Mestareita 17-vuotta peräkkäin!

Joukkue kilpaili Cheerleadingin Suomen Mestaruuskilpailuissa 10.12.2016 ja voitti sekasarjan Suomen Mestaruuden nyt 17. kertaa peräkkäin. Saimme Suomen Cheerleadingliitolta (SCL) pian kilpailun jälkeen edustusoikeuden vuoden 2017 MM-kilpailuihin. 

Ensi vuoden MM-kilpailuissa on jälleen liittojohtoiset naisten- ja tanssimaajoukkueet aikuisten sarjoissa. Uusina sarjoina on junioreiden MM-sarjat (seka-, tytöt- ja tanssisarja). Me kilpailemme MM-kilpailuissa  junioreiden lisäksi seuramaajoukkueena. Junioreiden sekasarjan voitti Funky Teamin Blackbackz ja on erittäin hienoa lähteä heidän kanssaan Floridaan.

Pysy mukana kevään harjoittelussa täällä blogin puolella sekä seuraamalla joukkueen instagram-tiliä: instagram.com/ftgorillaz