torstai 24. tammikuuta 2013

Keskiviikko 23.1 treenit



Treeneissä päästiin tänään jatkamaan yhden uuden pyrtsin kokeilua ja treenaamista. Pyrtsi on sellainen, jota tämä joukkue ei ole ennen tehnyt ja uuden treenaaminenhan on aina kivaa. Pyrtsisarjan eri osiakin saatiin jo kokeiltua yhteen ja koko pyrtsisarja alkaa selkeytyä meille urheilijoille. Valmentajien suunnitelmissa se on varmasti ollut jo jonkun aikaa suhteellisen selvä. 













On jännää, kun pikkuhiljaa joukkue alkaa hahmottamaan ohjelman eri osia ja sitä, miten kisaohjelma alkaa muodostumaan. Valmentajat ovat jo jonkun verran kertoneet meille urheilijoille tulevan MM-ohjelman rakenteesta ja joukkue tuntuu odottavan innolla, että pian päästään tositoimiin kisaohjelman kokoamisen kanssa. Tulevasta ohjelmasta on tulossa hieman erilainen kuin aikaisemmin: MM 2013 –ohjelmasta yritetään saada entistä nopeatempoisempi ja taito-osien vaihdot entistä yhtenäisemmiksi ja sulavammiksi. Treeneissä myös valmentajien innostuksesta näkee, että heistä on kiva nähdä, miltä heidän paperille tekemät suunnitelmat näyttävät todellisuudessa.




Muutenkin treeneissä huomaa, kuinka treenaaminen on muuttunut taas SM-kisojen jälkeisen pienen tauon jälkeen selvästi yhteistä tavoitetta kohti tähtääväksi. Uusia taitoja treenataan innokkaasti ja onnistuneita suorituksia saadaan suhteellisen nopeasti uusillakin ryhmillä ja pareilla. Tuntuu hyvältä, kun koko joukkue jaksaa iloita myös muiden ryhmien ja parien onnistumisista omien onnistumisten lisäksi.



Stay tuned! Torstaina jatkuu taas!



-Marica ja Janne-

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunteet pelissä tossa ekassa lonkkapyrtsikuvassa =DD

Anonyymi kirjoitti...

onko teiän joukkueeseen tullu sm-kisojen jälkeen uusia vai onko sama joukkue?:)

Nita kirjoitti...

on tullut paljon uusia, tehdään heistä oma postaus