sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Training for Warriors with GorillaZ





Kävimme joukkueen kanssa tutustumassa TfW Helsingissä hieman erilaiseen treenikonseptiin, Training for Warriorsiin. Kyseessä on crossfit-tyyppinen harjoittelumuoto, jossa pyritään haastamaan oma kroppa. Harjoittelu on toteutettu fiksusti, koska ryhmä jaetaan kahteen osaan ja aina vuorollaan toinen puoli toimii valmentajina, joiden tehtävä on tsempata omaa pariaan suorituksen ajan ja laskea oikea määrä toistoja. Kun suoritus on tehty, niin roolit vaihtuvat.


Valmentajamme Johannes puhui alussa hyvin samankaltaisia asioita, kuin mistä jenkki- ja omat valmentajamme ovat puhuneet. Emme ole tekemässä suoritusta valmentajaamme varten, vaan itseämme varten. Jos pyydetään antamaan kaikkensa, niin miksi suurin osa antaa aluksi vain 80% ? Simppeleitä asioita, mutta ne oli erittäin käytännöllisesti havainnollistettu.








Alkulämmittelyssä teimme erilaisia hyppyjä, harjoittelimme hyppytekniikkaa ja laskemaan kolmeen, viiteen ja kymmeneen. Ei olisi uskonut, että tuo voi olla mahdoton tehtävä cheerleadereille, harjoittelimme nimittäin laskemista useampaan otteeseen :D Moni olisi halunnut tehdä vielä sen puolikkaan toiston sinne vaaditun määrän perään vaikka kaikki hyvin tietää, että cheerleadingissä asioiden on tapahduttava juuri oikealla laskulla eikä sooloilulle ole sijaa.


Johannes oli loihtinut meille seuraavanlaisen ruokasuosituksen tälle päivälle:

Emme kuitenkaan päässeet maistamaan kyseisiä herkkuja vaan pääsimme matkimaan niitä.



Loppukaneettina voisi todeta, että treenissä oli erittäin pirteä meno ja valmentajat olivat innostavia. Musiikkia oli hyvin käytetty treenin tehosteena ja tila ajoi asiansa. Osa joukkueemme jäsenistä olisi toivonut hieman rankempaa treeniä tai saman setin, mutta lisäpainoilla (esim. nilkkapainot), toteutettuna. On kuitenkin muistettava, että lähdemme mm-kisoihin alle kuukauden päästä ja joukkueella on seuraavana päivänä treenit, joten vapaa-ajalla on valittava minkälaista liikuntaa harrastaa, ettei se vaikuta meidän lajiharjoituksiin negatiivisella tavalla. Osalle taas treeni oli tarpeeksi rankka, koska se oli aerobinen.


Mielipiteitä treenistä:
Iha hauska kokemus mut ei se mulle hirveen rankast treenist käyny
Aika hapokkaalta!! Oli siin lopus sellane fiilis et nousee maitohapot suuhun ”
” no en oo tehny aerobist koskaa/vuosiin, jos cheertreenei ei lasketa nii oli iha ok..:D se eka osuus oli kaikist rankin mut ne loput ei nii. teki hyvää kuitenki”
” Ihan hauskaa. Kevyempää kuin odotin. Mut toisaalta toi oli varnaan aika basic tunti”
" oli hauskaa, kivat ja energiset vetäjät oli hyvii! treeniki vähä erilaista ku yleensä nii oli just hyvä


Treenin jälkeen osa porukasta jatkoi matkaansa kohti Salmisaaren liikuntakeskusta ja Megazonea!
Pelasimme kaksi 20 minuutin peliä ja kaikilla vaikutti olevan todella hauskaa. Kun pelit oli pelattu ja tavarat palautettu, niin suuntasimme saunaosastolle. Meille oli varattu kahden tunnin saunavuoro ja se tuli todellakin tarpeeseen, koska kaikki oli treenin sekä pelien jälkeen hiestä märkänä!

Ei kommentteja: