maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kisamusa

Tällä kertaa suunvuorossa gorillablogissa on itse joukkueen pitkäaikainen musantekijä ja myös harrastuksen parissa jonkin aikaa viettänyt Fleva Flame! Ajattelin vähän tarinoida tästä prosessista, koska sekin on olennainen osa lajia ja vielä ainakin vaikuttaa hyvältä aiheelta:)

Eli mitä on cheermusiikki? No moni harrastaja varmasti tietää
mutta kerron silti, että se on eräänlainen "mash-up" eli yhteen mixaus eri musiikkikappaleista ja lisäksi siihen useimmiten kuuluu myös äänitehosteita (ping ja pum) jotka luo musiikin ja kisasuoritteen eli kisaohjelmaan yhteyden ja sitä kautta musiikki omalta osaltaan parantaa ohjelmaa (toivottavasti). Tai siihen sillä pyritään:D

No mistä sitten löytyy kaikki ne sopivat kappaleet niin onkin sitte jo
hankalampi homma. Tärkeänä osana musiikissa on se että se on mukaansatempaavaa ja aiheyhteys sanoituksissa olisi jotenki lajiin liittyvää kuten esimerkiksi sana "fly" tai "high" voidaan liittää helposti lajiin :D Kiellettyjä ovat mm. kirosanat ja epäurheilijamaiset sanoitukset.

Homman itse aloitan sillä, että kuuntelen paljon musiikkia radiosta ja netistä (youtube, spotify)

ja sitä kautta sitten pistän muistiin kasan kappaleita joista kyhään jonkinlaisen perustan koko kisamusiikille.

Kun biisit on kasassa ja kaikki on ajoitettu samaan tahtiin, sotkettu yhdeksi kahden ja puolen minuutin massaksi
ja musiikin sekasorroksi on aika siirtyä efekteihin. Yleensä hommassa ei mene kauaa kun käyttää vanhoja tuttuja pongeja ,kongeja ja räjähdyksiä jne. Lisäaikaa ja vaivaa yleensä vie efektien oikean ajoituksen onnistuminen.

Lisäksi suuressa osassa on ns. voice-overit eli musiikin väliin tai päälle laitettuja
lauseita tai sanoja joissa yleensä kerrotaan joukkueen nimi, seura, edustusmaa ,värit mitä kannatetaan tai sanontoja.

Pikkuhiljaa kun kaikki on reilassa on aika kokeilla kuinka moni asia on mennyt pieleen. Siis ei muuta kun kisikselle
treeneihin, musa päälle ja joukkueen kanssa harjoittelemme ohjelman tekemistä musiikkiin:D Projekti on sen verran haastava, että väkisin vielä monenkin vuoden jälkeen tulee sekaan jonkinlaisia sattumia:D Ja monesti laskuja hiotaan useaan kertaan ,joten senkin takia efektejä tai kappaleita pitää siirrellä. Onneksi edes vuosien kuluessa musiikin korjailut ovat huomattavasti vähentyneet.... parhaimmat virheet yleensä syntyy yksinkertaisesti kiireessä.

Toivottavasti nautitte tämänkertaisesta blogi-päivityksestä... jatkamme rankkaa treenaamista kisoja varten:)
Joukkueen kisamusiikki alkaa olla viimeistä vaille valmis ja se julkaistaan täällä heti kun mahdollista.

Teemu a.k.a Fleva

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

maksavatko efektit yhtään? ja jos kyllä niin paljonko noin?:)

Anonyymi kirjoitti...

millä tehdään voice overeita?

Anonyymi kirjoitti...

Niitä voi ostaa netistä parilla dollarilla tai nauhoittaa itse jos on hyvät välineet.

Anonyymi kirjoitti...

Milloin se musa laitetaan tänne? en jaksa odottaa :D!

Tree Ple kirjoitti...

baby oil
pan
plate
rice ladle
bucket
glass
basin
powder
lotion
spoon
watch
shoe
slippers
tire
egg
hat
cigarette
hangers
veil
strange people
crazy
dish rack
helmets
doll
shampoo
soap
bread
cake
cheese
chicken
bra
shorts
bag
book
scissors
knife
towel
cable
roof tile
flower
balm
light
car
scissors
ashtray
fan
stove
sheath
broom
duster