lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ensiesiintyminen MM 2014 ohjelmalla

Sekamaajoukkue esitti MM 2014 ohjelmansa avoimelle yleisölle ensimmäistä kertaa eilen perjantaina. Lämmittely tehtiin samalla tavalla kuin kisoissa ja ohjelma päästiin esittämään yleisölle jo tunnin päästä aloituksesta. Lämppä sujui hyvin vaikka aikaa ei ollut paljon. Ennen esitystä tehtiin markkeerauskierros josta haettiin fiilistä esitykseen. 

Yleisö tuli paikalle ajoissa ja osa oli noutamassa Suomi-fanipaitaansa tiskiltä jo seitsemän aikaan. Selvisi että joidenkin s-postit olivat menneet väärään osoitteeseen eikä kaikkien paitoja ollutkaan jaossa. Jos olet tilannut paidan niin olethan saanut siitä vahvistusviestin? Jos et niin ei hätää, huomiseen su 6.4 mennessä ehdit vielä lisätilata paidan. Myös ne jotka ovat kokonaan unohtaneet tilata paidan voivat vielä tilata. Paitoja on tilattu ennätysmäärä joten hakutilanteessa kerro millä nimellä paita on tilattu ja muista kokosi :)

Kun yleisö oli otettu vastaan ja kaikki löytäneet istumapaikan matolta, alkoi sekajoukkue kerääntymään rinkiin esiintymismaton taakse. Nyt oli aika näyttää perheille ja ystäville miten kevään aikana oli aherrettu. Yleisö toivotti joukkueen lavalle ja esitys sai alkaa. Huudon ajoitustreeneistä oli ollut hyötyä ja terävän liikkeen ja reippaan huudon ansiosta kaikki meni nappiin. Huuto on tänä vuonna täysin erilainen kuin mitä joukkue on aikaisempina vuosina tehnyt :)

Musapätkä alkaa paikalta akrolla ja stunteissä nähdään oikeita paristuntteja sekä hienoja akrobaattisia ylösmenoja. Pyramidit ovat isoja ja pitkiä ja ylhäällä on samaan aikaan kaikki joukkueen tytöt! Heitoissa samaa taitoa esittää yhtäaikaa jopa viisi lentäjää. Juoksevassa akrossa on paljon suoria- ja kierrevoltteja. Taitavat ja vahvat sekajoukkueen urheilijat suorittivat eilen kaiken tämän hienosti ekaan esitykseensä. Kisoihin oli eilen tasan kolme viikkoa aikaa, matkaan lähdetään kahden viikon päästä. Jotta seuraavat pari viikkoa eivät kävisi tylsiksi niin ohjelmaan hiotaan vielä ajoituksia sekä ihan muutamaa stunttia ja pyrtsin osaa jotka eivät vielä onnistuneet esitykseen vaikka lämpässä onnistuvatkin.

Gorillat kiittävät mahtavaa yleisöä jotka pääsivät paikalle perjantaina. Toinen kenraali on ma 14.4 skilz gym n. klo 19:30. Samalla esiintyy myös naistenmaajoukkue.

Ensi viikolla on peristeisesti luvassa viimehetken matkajärjestelyitä ja joukkueelle jaetaan mm. pakkauslista. Kaikki saavat maantaina liiton tuulipuvut ja perjantaina urheilijat tekevät töissä ja koulussa lyhyemmän päivän kun lehdistötilaisuutta vietetään jo klo 12.30 kisahallilla. Tervetuloa mukaan katsomaan. Lehdistötilaisuuteen pitäisi ehtiä myös uudet maajoukkuekisapuvut, jes. 
(Ilmoita ti 8.4 mennessä sähköpostiin nita@funkyteam.fi jos haluat noutaa fanipaitasi lehdistötilaisuudesta, muista nimi ja koko. Toinen hakupäivä on ma 14.4 kenraalista ja loput Funky Hubasta toukokuussa)

T-paitojen suuren kysynnän vuoksi paidoista tehdää lisätilaus. Lähetä kuitti, paidan koko ja nimesi osoitteeseen teamfinlandcheer@gmai.com 6.4.2014 mennessä niin ehdit lisätilaukseen.


Ei kommentteja: