tiistai 3. maaliskuuta 2015

Team Finland Coed 2015 - 5 askelta kohti huippua: 23.02-01.03.2015


Toinen viikko tavoitteiden seurannassa on ohi. Tällä kertaa Ykä, Anton, Haukkis, Ville, Taneli ja Samuel raportoi viikon kuulumisia!


Viidennen gorilla-leirin jälkeen tiistaina oli aika palata taas joukkueharjoitusten pariin ja palauttaa viisi tavoitetta mieleen. Valitettavasti kärsimme sairaspoissaoloista koko viikon ajan, minkä vuoksi koko joukkue ei aina luonnollisesti päässyt treeneihin paikalle. Onneksi meillä on kuitenkin taitavia urhelijoita myös kisajoukkueen ulkopuolella, ja pääsimme harjoittelemaan poissaoloista huolimatta lähes kaikkia ohjelman taitoja. Poissaolot sekä keskittyminen pyramidien hiomiseen söivät välillä hieman positiivista asennetta, mutta joukkue tsemppasi hyvin toisiaan ja teki kovasti töitä tavoitteiden saavuttamisen eteen.

Viime viikolla joukkueen treenipäivät olivat tiistai, keskiviikko ja torstai. Urheilijoita oli kuitenkin harjoittelemassa myös muina päivinä, kiitos paljon seuran muille joukkueille, jotka antavat meidän harjoitella omilla vuoroillaan maton reunassa! Myös joukkuetreeneissä moni urhelija tekee toistoja enemmän kuin valmentajat vaativat ja luotamme yhä siihen, että helpotuksia ei tarvita. Valmentajat antoivat nyt stunttien treenaamiseen alkavalle viikolle vielä pienen lisämotivaattorin, kun tämän viikon perjantaina stuntit kuvataan siten, että kaikkien pitää onnistua samaan aikaan. Yhdenaikaisuudessa keskityttiin erityisesti heittojen ja stunttien ponnistuksiin, jotka pitkälti määrittelevät sen, miten yhtenäinen ajoitus onnistuu. Torstain videolla taidot ja erityisesti alun juoksevat akrot näyttivätkin jo hyvin samanaikaisilta. Vielä on kuitenkin tekemistä erityisesti siinä, että kaikki taidot näyttävät samalta.

Pääsimme edellisenä viikonloppuna jo esittämään lähes koko ohjelman gorilla-leirillä, mutta kuluneella viikolla painopiste oli enemmän pyramidien treenaamisessa, jotta ne saadaan kokonaisina mukaan kaikille kierroksille (nyt tehty aina niin, että yksi puoli spottaa tai jätetty osasta pyramideita viimeiset yläihmiset pois). Torstain treenien lopuksi teimme kuitenkin muutaman ohjelmakierroksen siten, että lisäsimme ensimmäistä kertaa huudon ohjelman eteen. Pyrtsien treenaamisen ja huudon lisäämisen myötä olemme taas askeleen lähempänä ohjelman suorittamista puhtaasti, mikä luonnollisesti oli yksi tavoitteista.

Kokonaisuudessaan pääsimme hyvin eteenpäin poissaoloista huolimatta ja olemme taas selvästi lähempänä sekä MM-kisoja, että tavoitteidemme saavuttamista!

-Haukkis, Ykä, Anton, Taneli, Samuel ja Ville

Ei kommentteja: