maanantai 4. helmikuuta 2013

Uudet Gorillat esittelyssä

Gorilloihin karsivat 2012 kesällä Venla Piippo ja joulukussa 2012 Hilla Päkkilä, Natalia Bartholdi, Venla Pesonen ja Anton Långbacka. Tammikuussa 2013 mukaan remmiin tuli vielä Tony Pesonen.



Venla Piippo 20v.

 Lajitausta:
2004-2005 Jaguars Mini Jags
2005-2007 Jaguars Jupiter
2007-2009 Jaguars Venus
2009-2011 Crocodiles cheerleaders
2012 Jaguars Venus
2012 Heinäkuu FTC Gorillaz



Miksi halusit Gorilloihin?
- Halusin Gorilloihin, koska treenaaminen Suomen parhaimmistossa houkutteli. Olin aiemmin ollut myös sekajoukkueessa, joten olin hieman päässyt paristuntteja kokeilemaan jo aiemmin. Halusin nähdä miten pärjään sekajoukkueessa jossa ei enään ryhmästuntteja tehdä. Lisäksi uskon voivani kehittyä Gorilloissa. Gorillojen tekeminen on aina näyttänyt varmalta ja hienolta, tottakai haluan olla osa tätä suorittamista.

Vastaako harjoittelu Gorilloissa odotuksiasi?  
- Jonkinverran kyllä. Yllätyksenä tuli se, ettei tytöt pääse tekemään niin paljon toistoja kuin olen aiemmin päässyt joukkueissani tekemään. Taso on kova, joten sekin tuo tietyllä tavalla paineita. Valmennus on ollut hyvää, ohjeet ja vinkit toimivia ja joukkue on ollut ihana Ihmiset todella auttaa toisiaan ja se on ihanaa!  
On myös tuntunut oudolta ja kurjalta, etten ole voinut hyödyntää vuosien varrella oppimiani taitoja ryhmästunteissa. Tekniikat on aivan erilaisia paristunteissa, basketeissa ja pyrtseissä. On tuntunut että on joutunut ''aloittamaan lajin uudestaan'' ja se on välillä turhauttanut.


Eroaako harjoittelu siitä mitä se oli vanhassa joukkueessasi? miten?
- Eroaa. Kuten aiemmin sanoin, olen päässyt aiemmissa joukkueissani tekemään esim. stuntteja ja heittoja paljon enemmän. Hassua on se, että aiemmissa joukkueissa mut on otettu (melkein aina...) ihan vakavasti myös spotterina, Gorilloissa miehet hoitaa pääasiassa spottauksen.  Treenaus eroaa myös siten, että jengi käy oikeesti paljon treenaamassa vapaa-ajalla ja se on huippua. Vaikka aiemmatkin joukkueeni ovat olleet oikein ihania ja ei ole ollut mitään ongelmia, mutta Gorillat on vähän kun iso perhe haha.

Onko sinut otettu hyvin vastaan Gorilloissa, oletko saanut uusia kavereita?
- Kyllä on. Alku tuntu aika vaikealta kun tulin ainoana kesällä, enkä tuntenut aiemmin juuri ketään joukkueesta. Nyt kun on puolivuotta menossa ollu mukana niin ei tunnu yhtään oudolta tai yksinäiseltä.




Hilla Päkkilä 16v.

Lajitausta:
2009 Northernlights Kristallit
2009 Northernlights Helmet
2009 Northernlights jr. tanssi
2011-2012 Northernlights Timantit

- Muutan Helsinkiin helmikuun alussa ja sitä ennen piti päättää mihin joukkueeseen haen. Gorilloissa viehätti paristunttien tekeminen ja se, että tekeminen vaikuttaa niin siistiltä. Odotan innolla että pääsen kokeilemaan uusia juttuja, mutta jännittää vaihtaa liberty-jalkaa ja kierteiden suuntaa siitä mihin Oulussa on totuttu.





Natalia Bartholdi, 18v

Lajitausta:
Harrastin nuorempana jalkapalloa, jonka jälkeen n.14-15-vuotiaana aloitin Cheerleadingin. Harrastin ensin vihti-gymissä, josta viime kesänä siirryin Funky Teamin Silverbackseihin.
 
Miksi halusit Gorilloihin?
- Halusin päästä oikeasti kehittymään ja treenaamaan enemmän! Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakkaan pääseväni joskus Gorilloihin, mutta se oli aina ollut haaveenani.

Vastaako harjoittelu Gorilloissa odotuksiasi?
- Odotukseni olivat hyvin sekalaiset, mutta tämä oli erittäin positiivinen yllätys, sillä vaikka treenataankin kovasti niin treeneissä on aina hauskaa! Pidän myös siitä, että todella moni käy vapaa-aikanakin treenaamassa ja tulee stunttaamaan ennen treenejä. Valmentajat osaavat asiansa ja antavat hyvin palautetta kuten myös muut joukkuelaiset. Kaikki haluavat kehittyä ja se näkyy myös harjoituksissa.

Eroaako harjoittelu siitä mitä se oli vanhassa joukkueessasi? miten?
Se mikä eroaa aikaisemmasta, niin itse treeneissä asioita tehdään hyvin intensiivisesti ja ylimääräistä sähläystä on aika vähän. Ohjeet annetaan kerralla ja sen jälkeen kaikki ovat valmiita tekemään.

Onko sinut otettu hyvin vastaan Gorilloissa, oletko saanut uusia kavereita?
Minut on otettu todella hyvin vastaan ja olen tutustunut hyvin lähes kaikkiin joukkuelaisiini . Tuntuu kuin olisin ollut osa joukkuetta jo paljon pidempään. Olen saanut uusia kavereita ja tutustunut paremmin vanhoihin tuttavuuksiin (:



Venla Pesonen, 17v 

Lajitausta:
HAC Extempore 09, HAC Jr. Elite 10, HAC Xray 11-12

Miksi halusit Gorilloihin?
Kaipasin lisähaastetta treenaamiseen

Vastaako harjoittelu Gorilloissa odotuksiasi?
- Parin viikon perusteella täytyy sanoo, että mun odotukset on jopa ylittyny! Valkut on tosi päteviä ja vaikka treeneissä pidetää hauskaa ja naureskellaan, saadaan silti myös paljon aikaan.

Eroaako harjoittelu siitä mitä se oli vanhassa joukkueessasi? miten?

- Suurimpana erona on ehkä se, ettei uusii juttuja opeteltaessa jäädä ihmettelee vaan toimitaan heti ku ohjeet on saatu. Gorilloissa on myös paljon niin kokeneita harrastajia, että ohjeita ja vinkkejä tekemiseen saa valkkujen lisäks joukkuekavereilta, mikä tehostaa uuden oppimista! Erona mun edelliseen joukkueeseen on myös se, että vapaa-aikaakin käytetään usein stunttailuun, mikä kertoo  aika hyvin joukkueen mielettömästä motivaatiosta kehittyä!

Onko sinut otettu hyvin vastaan Gorilloissa, oletko saanut uusia kavereita?

 - On! Ei tunnu yhtään siltä, et olisin ollu joukkueessa vasta kolme viikkoa. Ihanan hyvin kaikki on auttanu ja ollu ystävällisiä ku en oo ymmärtäny jotai juttua tai oon muuten vaa ollu kujalla.



Anton Långbacka 20v.

Lajitausta:

HAC Xray 2009-2012

Miksi halusit Gorilloihin?
- Pidän urheilemisesta, varsinkin akrobatiasta.

Vastaako harjoittelu Gorilloissa odotuksiasi?
- Kyllä vastaa

Eroaako harjoittelu siitä mitä se oli vanhassa joukkueessasi? miten?
- Kyllä, on rankempaa ja enemmän itsenäistä harjoittelua täällä Gorilloissa.

Onko sinut otettu hyvin vastaan Gorilloissa, oletko saanut uusia kavereita?
 - On otettu hyvin vastaan




Tony Pesonen 21v.

Lajitausta:
HAC Xray 08-11

Miksi halusit Gorilloihin?
- Halusin urheilla ja stunttailu on harvinaisen siistiä.

Vastaako harjoittelu Gorilloissa odotuksiasi?
- Kyllä, odotuksiini on vastattu. Jatkuvasti pääsee oppimaan uutta ja tekemään toinen toistaan hienompia juttuja.

Eroaako harjoittelu siitä mitä se oli vanhassa joukkueessasi? miten?
- Stuntit ja pyramidit ovat vaativampia ja niistä keskutellaan joukkueen kanssa rakentavasti ja annetaan hyviä vinkkejä toisille. Treeneissä on ollut myös sopivalla tasolla pilke silmäkulmassa ja pidetty treenaaminen mukavalla tasolla, vaikka treenataankin sata lasissa!

Onko sinut otettu hyvin vastaan Gorilloissa, oletko saanut uusia kavereita?
- Joukkueessa oli ennestään jo muutamia tuttuja. Uudetkin tuttavuudet ovat olleet oikein ystävällisiä ja mukavia.

8 kommenttia:

Nita kirjoitti...

Uusista molemmat Venlat ja Natalia lähtevät mukaan MM-kisoihin. Muut aloittavat kokonaisvaltaisesti harjoittelemaan toukokuussa. Kaikki ovat kuitenkin nyt jo mukana oppimassa uutta ja kehittämässä henkilökohtaisia taitojaan kaikissa Gorilloiden treeneissä. Hilla aloittaa helmikuun ensimmäisellä viikolla.

T:Nita

Anonyymi kirjoitti...

olis kiva saada esittelyjä myös muista joukkueen urheilijoista! :)

Nita kirjoitti...

Tulossa on =)

Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä yleensä myös paljon karsijoita ja paljon kilpailua, että pääsee ylipäätään joukkueeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä niistä ryhmästunteista on kuitenkin varmasti jotain hyötyä ollut :)

Nita kirjoitti...

Joukkueeseen ei ole ollut koskaan mitenkään hirveän paljon karsijoita ja siten joukkueeseen on ollut helppo päästä jos osaa akroa. Mukaan siis pääsee suhteellisen helposti, mutta kisajoukkueeseen pääsy on vaikeampaa.

Nita kirjoitti...

Joo kyllä ryhmästunteista on hyötyä. Niissä harjoitellaan mm. basketteja ja kierteitä ja niissä on sama tekniikka kuin paristunteissa. Ylösmenoissa ja stuntissa seisomisessa on vähän eri painopiste.

Tree Ple kirjoitti...

baby oil
pan
plate
rice ladle
bucket
glass
basin
powder
lotion
spoon
watch
shoe
slippers
tire
egg
hat
cigarette
hangers
veil
strange people
crazy
dish rack
helmets
doll
shampoo
soap
bread
cake
cheese
chicken
bra
shorts
bag
book
scissors
knife
towel
cable
roof tile
flower
balm
light
car
scissors
ashtray
fan
stove
sheath
broom
duster