keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Joukkue-esittelyssä Iiro K., Sami, Tuomas T., Tuomas R ja Marjo.

 Iiro "Paaps" Karjalainen, 28v
 

 Lajitausta: Ennen cheerleadingia jalkapallo. Aloitin cheerleadingin Gorilloissa kaverin kautta vuonna 2000

Hienoin hetki lajin parissa: Jokaiset kilpailut ulkomailla ovat ikimuistoisia 

ps. Iiro on siis ollut voittamassa Suomen mestaruutta 12 krt peräkkäin!

 Sami Kaunisharju a.k.a Edi,  24v

Lajitausta: Karsin Gorilloihin elokuussa 2008. En kuitenkaan kerinny kauan olla koska loukkasin käteni. Jouduin pitämään noin vuoden tauon lajista, mutta palasin taas kuvioihin 2009 loppupuolella ja siitä asti ollu aktiivisesti mukana. Ennen cheerleadingia on tullut kokeiltua kainelaista, mutta aktiivisimmat lajit olivat koripallo ja nyrkkeily.
Nuorenapoikana tuli vietettyä aikaa kisahallilla, mutta siellä punttisalinpuolella. Hyvän ystäväni kanssa sit nähtii kun Gorillat treenas ja vähän innostuttiin siitä. Pitkään mietittiin, että uskalletaanko mennä kysymään saako tulla kokeilemaan.
Kaveri uskalsi minä en. Katselin sitten sivusta vuosia kun hän harrasti lajia ja huomasin kuinka huimasti hän kehittyi! En uskonut silmiäni ku hän näytti minulle kuinka tyttö pysyy yhdellä kädellä ilmassa. Siinä vaiheessa tokasin itselleni että teen joskus saman. Siitä se meikäläisen cheer-ura sitten alkokin. Eniten harmittaa se, että en kerinny harrastaan tän kyseisen kaverin kanssa päivääkää samassa jengissä. Hän oli lopettanut juuri vähän ennen kun itse aloitin.



Hienoin hetki lajin parissa: Hienoja hetkiä löytyy niin monta! MM-kisamatkat on aina vuoden kohokohta! Hienoin hetki taitaa kuitenkin olla se, kun ekaa kertaa astu kisamatolle kisaamaan! Jännitys oli huipussa, mutta kisamusan alkaessa fiilis oli sanoin kuvaamaton!
 


Tuomas "Jürgen" Tiittanen, 21v
 

Lajitausta: Harrastin ennen cheerleadingia koskimelontaa ja kanoottipooloa aloitin cheerin surkeiden sattumien summana.



Hienoin hetki lajin parissa: Kansainväliset kilpailut (EM ja MM) ja kisamatkat joukkuelaisten kanssa.







  Tuomas "Leet" Rantala, 25v

Lajitausta: Aikasemmin len opelannut fudista. Alotin cheerin 4 vuotta sitten, koska Nita pakotti...

Hienoja hetkiä on monia, mutta päälimmäiseks nousee tietysti edustusmatkat MM-skaboihin! 


Marjo Voutilainen, 24v 

Lajitausta: Aloitin cheerleadingin 2003 FT:n junnuissa tyttöpohjana. Gorilloissa olen nyt jo yhdeksättä vuotta! (aika menee nopeasti ku on hauskaa). Ensimmäiset kisani sekajoukkueen kanssa olivat Japanin maailmanmestaruskilpailut 2005. Paristuntit on aina ollut mulle se lemppari juttu ja niiden treenauksen vapaa-ajalla ja jonkin muotoisen kisaamisen aloitin oikeastaan heti joukkueeseen tultuani.Vuosien varrella on siis kertynyt ihan mukavasti kokemusta myös paristunteista. Viime SM-kilpailut taisivat olla yhdeksännet paristuntkisani. 

Miksi aloitin cheerleadingin: Haha Juuri yläasteen aloittaneena tuntui vaan hienolta sanoa että oli cheerleader. Tehtiin kannustushuutoja luokkamme pojista koulun pihalla ja siitä se ajatus lähti. Luulin pääseväni lätkämatseihin, mutta jouduinkin kisikselle tekemään lihaksia. Tajusin kuitenkin hetken päästä, että täähän on vielä hienompi laji ja jäin koukkuun. Isä antoi aloittaa sillä ehdolla etten ikinä kilpailisi. ...hupsista. 

Hienoin hetki lajin parissa: Apua, näitä on niin monta!!! Yleisesti tietenkin kaikki ne kerrat, kun on oppinut jotain uutta, mistä on aikasemmin vaan haaveillut. Hienot ikimuistoiset hetket joukkuelaisten kanssa ja tietenkin jokainen sekunti kisamatolla. Kaikista upeimpia juttuja ovat olleet varmasti Japanin huikeasti järjestetyt MM-kilpailut 2005 ja se YLEISÖ! Paristuntin Euroopanmestaruus 2010 ja nyt tietenkin tuleva mm-edustus paristuntissa!