perjantai 26. maaliskuuta 2010

Puurtamista

Akrotreenauksen jälkeen olemme tehneet paljon ohjelmakierroksia. Taitoja on hiottu ja yritetty saada samanaikaisiksi.

Joukkueella on ollut paljon fyysistä rasitusta ja muutama pieni loukkaantuminenkin. Paljon ollaan taas saatu aikaan, mutta ohjelmista voi havaita väsymyksen. Nyt taitaa olla treenivaiheen fyysisesti rankin osuus, kun ohjelmakertoja pitää tehdä useita peräkkäin lyhyillä palautusajoilla.

Tänään torstaina ohjelman kävi katsomassa joukkuetta avustava tuomari ja hänen palautteensa avulla yritämme saada ohjelman vielä parempaan kuntoon ensi viikon aikana. Tänään ohjelmaa oli tekemässä kaksi varamiestä, mutta silti saatiin hyviä kierroksia aikaan. Huomenna luvassa palautumispäivä ja viikonloppuna yritetään treenata kevyemmin, jotta vältytään ylirasitukselta.

Viikonloppuna ja ensi viikolla luvassa paljon aikaa cheermatolla ja yhdet treenit volttivöillä. Pääsiäisenä pidämme treenileirin vaikka kisahalli on kiinni. Kuulumisiin!

Ei kommentteja: