torstai 24. maaliskuuta 2011

Keskiviikko 23.3.2011

Keskiviikon treeneissä hien hajun tunsi jo ennen treenien alkua. Tämä ei kuitenkaan johtunut joukkueemme heikentyneestä hygieniasta vaan siitä, että treenimme oli siirretty YO-kirjotusten takia Alppilan koululta Olympiastadionille yhdessä seuramme naisten joukkueen kanssa. Itse asiassa naisten joukkuekaan ei tästä vahvasta aromista ollut vastuussa, vaan viereisessä salissa treenaavat kendo-harrastajat.

Hien lisäksi saimme myös hieman verta myöhemmin treeneissä, kun Mineten nenä alkoi vuotaa; kyyneleet taisivat tällä kertaa jäädä väliin. Treenien alkuun saimme kuulla kisamusiikkimme, Flevan miksaaman mestariteoksen. Musiikki tuo aina oman lisänsä ohjelman tekemiseen ja päihittää Nitan laskujen kuuntelemisen. Muutama efekti tarvitsee vielä hienosäätöä ja voice overit on tilattu Yhdysvalloista asti (mukana Jaken opastusvideo Suomi-sanan ääntämiselle) mutta joukkue oli erittäin tyytyväinen kappaleeseen, joka tulee seuraavan reilun kuukauden aikana väkisinkin tutuksi.

Yhtäkkiä kello olikin jo yhdeksän ja pääsimme kotiin latautumaan torstain mattotreenejä varten, jolloin saamme rakennettua koko ICU kisa-alueen kokoisen maton Kisikselle. Pakko myöntää, että kyllä me taidettiin vähän treenatakin siinä välissä. Treeniputki on nyt ollut aika kova ja näkyy myös joukkueessa (ainakin osassa), joten ihan hyvä saada hieman kevyempiä treenejä väliin välillä. Ja ne, joilla treeniputki ei tunnu, voivat tauoilla keskittyä stunttien treenaamiseen.

Et parce que Lilli le voulait tant voilà comment notre ”acclamation” se traduirait en francais.. Nous sommes la Finlande, bleu et blanc. Foule laissez-nous vous entendre crier. Bleu et blanc bats-toi Finlande bats-toi. Pour faire une omelette il faut d’abord casser les oeufs, sinon ca marche pas. Veuillez faire un don pour supporter notre voyage en me donnant de l’argent. Vous ne m’aurez jamais!

Haukkis & henkisenä tukena Jürgen, Saksan pulkkamaajoukkueen kapteeni

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisko millään mahdollista saada Jaken Suomi-ääntämisopetusta blogin huumoriarvoa nostamaan? :D Tsemii treeneihin! :)

- Hanna

Anonyymi kirjoitti...

On ikka super hea blogi teil siin. Loen seda iga päev! Uskumatu teatraalsus on kaasas kõigis käänetes ja isegi prantsuskeelt saab õpida :D. Meeletu!

Anonyymi kirjoitti...

Saksankieli puuttu!!

Anonyymi kirjoitti...

No Lilli B on sitten sen taituri!!! Ja ruotsi. JA ENGLANTI! Paljon puuttuu :D:D

Anonyymi kirjoitti...

Das hier ist ja echt geil! Solcher Blog könnte ich jeden Tag lesen. Oh warte, ich tu das schon :D, wie fabelhaftlich komisch!

Anonyymi kirjoitti...

C'est super! Ce blog est génial!

Anonyymi kirjoitti...

ootan jo innol seuraavaa postausta kauan vielä?? ::)

Anonyymi kirjoitti...

eiköhän se maanantain tai tiistain aikana tule